"Kuka sen tekis? Jos ei Kilmoori ite?"
Otava 2010. 383 s.
Moninäkökulmainen ja monipäähenkilöinen romaani, joka käsittelee ihmisten kykyä ja kyvyttömyyttä kohdata itsensä ja toinen. Lukukokemuksena arkinen ja raadollinen.
Yleensä en pidä lapsipäähenkilöistä, koska lapsen näkökulma tuntuu usein teennäiseltä. Lapsi on usein liian aikuismainen, kuin jokin yliälykäs alter ego, tai sitten näkökulma jää liian etäännytetyksi eikä kielellisty mielenkiintoiseksi, eläväksi. Tämän romaanin Tomi-pojan henkilökuva tuntuu uskottavalta: sisäinen puhe on aukkoista ja toisteista eikä avaudu heti alussa, toisaalta toimintaa kuvataan sopivan arkisesti ja selittelemättömästi.
Romaanin naishahmot ovat vajavaisuudessaan vakuuttavia. Sosiaalipäivystäjä Katrin koko romaanin läpi hahmottelema ja harjoittelema luento sosiaalityöstä havainnollistaa monille tuttua valmistelemisen prosessia - mikä olisikaan täydellisin tapa ilmaista asiansa, ottaa yleisönsä, olla vakuuttava ja vaikuttava... Katrin kautta romaaniin on saatu sujuvasti taustoitettua sosiaalityöntekijän arkea ja näkökulmaa, ilman että se tuntuu päälleliimatulta faktojen syventämiseltä, kuten kaunokirjallisuudessa usein käy.
Karmivin henkilöhahmo on tilanhallintasuunnittelija Paula, jonka ylemmyydentuntoisuus ja muiden halveksiminen kuvittaa vääjäämätöntä romahdusta. Paulan sisäinen puhe on järisyttävän kylmäävää - kuinka hän pitää kiinni viimeisistä itseyden rippeistään ja grandioottisesta kulissistaan eikä kykene minkäänlaiseen todelliseen yhteyteen muiden ihmisten kanssa.
Ohuimmaksi henkilöistä jää kirjailija Ari, joka on romaanin keskushenkilö ja edustaa jonkinlaista elämänsä kanssa hukassa olevaa humaania taiteilijaa.
Romaani ei ole erityisen miellyttävä lukukokemus, koska se paljastaa ihmisestä kovin ikäviäkin puolia. Ja juuri siksi se on vaikuttava lukukokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti