keskiviikko 12. syyskuuta 2012

György Spiró: Kevätnäyttely

"Ei ole pahitteeksi joutua sairaalaan muutamaa päivää ennen vallankumousta, maata siellä sen kukistumisen yli ja olla kurinpalautuksen aikana rauhassa kotona toipilaana."


Avain 2012. Alkuteos Tavaszi Tárlat, 2010. Suom. Juhani Huotari. 308 s.

György Spirón romaani Kevätnäyttely on kafkamainen kertomus Gyula Fátraysta, joka eräänä ihan tavallisena tehdastyöpäivänään Budapestissa talvella 1956-1957 huomaa olevansa epäilyttävänä pidetty henkilö. Hänestä on tehty ilmianto - mutta mitä hän on tehnyt? Kaikki paljastuu hiljalleen myös hänelle itselleen, paljastuu peittyäkseen jälleen.

Kevätnäyttely kuvaa sosialistisen Unkarin yhteiskuntaa ja oloja. Kuvainnollisesti voisi ajatella romaanin itsensä toimivan näyttelynä, jossa erinäisiä, demokratiasta käsin uskomattomalta vaikuttavia toimintatapoja nostetaan esille, näytille. Konkraattisesti Kevätnäyttely on taidenäyttely, jonka parissa työskentelee myös päähenkilö-Gyulan vaimo, Kati.

Vaikka kyseessä on sosialistinen Unkari, voidaan järjestelmää tarkastella fasismina, kuten eräs romaanihenkilöistä toteaa: "Ne ovat fasisteja, vain punaisia. Tein sen virheen, että uskoin aatteeseen. Ei ole mitään aatetta, Gyuszi hyvä. On vain fasismi: valkoinen, vihreä, ruskea tai punainen." Pohdittuaan aikansa yhteiskunnan skitsofrenista toimintaa, tekaistuja ilmiantoja ja näytösoikeudenkäyntejä, Gyulakin on valmis toteamaan edellisen puhujan olevan oikeassa, "nämäkin ovat fasisteja, joskin punaisia".

Juonenkäänteet ovat uskomattomuudessaan silkkaa Kafkaa, mutta saavat lukijan ajattelemaan yhteiskuntaa ja yhteisöä, joka toimii kuvatulla tavalla. Kuinka vainoharhaista on elää todellisuudessa, jossa ei koskaan voi tietää, mikä on totta ja mikä tekaistua, mihin pitäisi kulloinkin uskoa tai näytellä uskovansa, kuka on todellinen ystävä vai ovatko henkilökohtaiset ihmissuhteet mahdottomuus; jos todellisuudessa onkin vain kaksi vaihtoehtoa: kuulua joko peloissaan hytisevään massa-karjaan, joka juoksee ja katsoo vain haluttuun suuntaan, tai sitten sen ulkopuolelle, totaaliseen yksinäisyyteen ja hylättyyteen, olla käytännössä kuoleman oma. Vaihtoehdot näyttävät absurdeilta ja todella kylmääviltä.

Romaanin kertomuksen valossa ajatukset työläisten keskinäisestä solidaarisuudesta ja kommunismista tuntuvat naurettavalta utopialta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti