lauantai 1. syyskuuta 2012

Harriet Lerner: Kiukku on voimaa

Otava 2002 (1989). Suom. Anna Rutanen. Aluteos The Dance of Anger, 1985. 222 s.

Harriet Lernerin ihmissuhdeoppaan nimi on jokseenkin osoitteleva, mutta se sisältää kannanoton negatiivisiin tunteisiin, eritoten raivoon ja sen ilmaisemiseen. Kiukku on voima, signaali siitä, että vallitseva tilanne kaipaa muutosta. Kiukun näyttämiseen teoksen suhde on salliva - on samantekevää, huutaako ihminen tunteensa maailmalle vai käsitteleekö hän ne sisällään, tärkeintä on kuitenkin tunnistaa ja tunnustaa myös negatiiviset tunteensa ja käyttää niitä kompassina elämässään. Lernerin teoksen alaotsikko "Opas naiselle läheisten ihmissuhteiden muuttamiseksi" kertoo teoksen sisällöstä enemmän. Lerner on psykoterapeuttina erikoistunut nimenomaan naisen ihmissuhteisiin, mutta teoksen esittelemät ongelmatilant eivät ole suoraan sukupuolisidonnaisia, kenties tosin naisille tyypillisempiä kuin miehille. Painopiste on ihmissuhteissa, mutta taustalla on yhteiskunta arvoineen ja normeineen ja sitä kautta myös naisille suunnattuine odotuksineen ja perinteineen. Tätä kautta Lernerin kannanotoilla on myös yhteiskunnallinen ja feministinen taustansa.

Teoksessa esitellään erinäinen määrä tapausesimerkkejä, joiden kautta tarkastellaan vuorovaikutuksen jähmettymistä ja polarisoitumista ihmissuhteissa. Lerner käyttää tanssia vuorovaikutuksen metaforana: "Emme saa toista ihmistä muuttamaan askeliaan vanhassa tanssissa, mutta jos muutamme omia askeleitamme, ei tanssi voi enää jatkua samalla ennustettavalla tavalla."

Tapausesimerkit auttavat näkemään oman elämän vuorovaikutustilanteita ja niiden ongelmakohtia sekä mahdollisia ratkaisuja tilanteisiin. Lerner esittää osuvia havaintoja sekä vuorovaikutuksesta, ihmissuhteista kuin identiteetistäkin. Lukemisen arvoinen opas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti