keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Dragon Palace, Tuusula

Olen aiemmin tullut siihen tulokseen, että vuohenjuustoraja menee jossain Kehä kolmosen kohdalla (teorian mukaan erikoisjuustosämpylätarjonta rajoittuu radikaalisti kehältä kauemmas kuljettaessa), ja nyt rajoittuvuusteoriani laajentuu koskemaan myös kiinalaisia ravintoloita.

Tuusulalainen Dragon Palace on sisustukseltaan miellyttävä, vaikka se sijaitseekin epämääräisesti liikekertymän keskellä. Tunnelma on rauhallinen ja palvelu ystävällistä. Olen tottunut siihen, että kiinalaisten ravintoloiden ruokalistoissa on noin sivun verran erilaisia kasvisvaihtoehtoja: kasviksia erilaisissa kastikkeissa sekä tofun kera että ilman, ja toisaalta erilaisia paistetut nuudelit -kasvisannoksia. Dragon Palacen listalla on noin yksi kasvisvaihtoehto, jonka nimi on suorasukaisesti paistetut kasvikset. Annos on ihan hyvä.

Siinä missä vuohenjuustorajateoriani pitää paikkansa, pitää paikkansa myös melko radikaali hintaero sen suhteen, että pk-seudun ulkopuolella saa usein muhkeita täytettyjä leipiä huomattavasti huokeampaan hintaan. Hintateoria ei päde kiinalaisiin ravintoloihin - ainakaan tämän kokemuksen perusteella, sillä hinnat ovat vähintäänkin samat kuin kohtalaisen hyvissä Kehä kolmosen sisäpuolella sijaitsevissa paikoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti