maanantai 17. kesäkuuta 2013

Lana del Rey @ Hartwall Areena, Helsinki



Lana del Reyllä on upea ääni. Hartwall Areenan keikka oli onnistunut.  Unelmamaailmassa kohtaisin tämän artistin mielummin 1920-luvun savuisella ja intiimillä klubilla kuin valtavassa hallissa, niin vähäeleinen ja jopa eteerinenkin esiintyjä hän oli. Permannon yleisö oli aivan villinä ja sikäli varmasti eri mieltä kanssani.

Keikka alkoi Cola-biisillä ja eteni aika lailla hittien varassa. Puolivälin seutuvilla Ride-kappaleen johdannoksi oli video, jonka aikana bändi ja artisti pitivät tauon. Keikka huipentui National Anthemiin, joka antoi bändille mahdollisuuden irrotella kunnolla. Suosikkini Summertime Sadnesskin kuultiin, kuin myös The Great Gatsby -elokuvassa (2013) oleva Young & Beautiful.

Lana del Rey kommunikoi jonkin verran yleisön, varsinkin eturivin, kanssa. Viimeisen kappaleen aikana hän kävi kuvauttamassa itseään eturiviläisten kanssa heidän kännykkäkameroillaan, mitä näytettiin yleisölle monitoreista. Ihkuu!

Helsingin-keikka oli kiertueen viimeinen ja pitkä kiertue tuntui artistin äänenkäytössä. Toinen bändin viulisteista näytti ihan Jutta Urpilaiselta - enkä ollut ainoa katsoja, joka teki tämän havainnon.

Upea artisti ja hieno keikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti