"Istuin kahvihuoneessa ja leikkelin kynsiäni."
WSOY 1998. 167 s.
Arto Salminen, mikä mahtavan lakoninen nykyajan havainnoija! Salmista lukiessa havainnollistuu hyvin myös se, miksi realisteja ja naturalisteja lukiessa toisinaan tylsistyttää - heidän teoksensa ovat niin omassa ajassaan kiinni, että vaikka niiden kuvaamat ongelmat eivät minnekään sadassa tai kymmenessä vuodessa muuttuisikaan, maailma muuttuu niin paljon, että teokset jäävät ajankuviksi.
Varasto on kirjoitettu 1990-luvun lopulla, mutta sen televisiosarja-, julkkis- ja mainosheitot ovat jo ihan nostalgiaa. Niille lukijoille, joille heitot aukeavat, teos on helppoa kauraa. Ne, joille eivät, voivat keskittyä nauttimaan Salmisen henkilö- ja tilannekuvauksesta ylipäätään.
Maailma on ankea: likainen ja sotkuinen varasto, varastotyöläiset, myyjät, harmaa Helsinki, kusen ja viinan hajuiset raitiovaunut, turkiskuoriaisista kärsivä yksiö Alppilassa ja niin edelleen. "Sää oli sellainen, että värikuvia ei kenenkään kannattanut ottaa" kuvaa romaanin hallitsevaa värimaisemaa.
Päähenkilö on varastomies Rousku. Rouskun ja Karita-myyjän - jonka kävelytyylistä Rousku toteaa "Se kuvitteli että hyvän myyjän pitää kulkea kuin sillä olisi suolakurkku perseessä" - välille kehittyy, no, sanotaan vaikka romanssi. Rousku täydentää pientä palkkaansa varastamalla varastosta ja myymällä tavaraa omaan laskuunsa. Vaikka varastosta varastetaan, on kuitenkin lakeja, jotka koskevat kaikkia: "Se on nääs fysiikan laki. Vaikka oot kuinka rikollinen luonne, niin painovoimalakia on noudatettava. Se ei oo mikään moraalikysymys."
Perusduunarin peruspäivä on samanlainen päivästä toiseen, väsymys on työelämässä jatkuvasti läsnä: "Päät kääntyivät ratikassa. En tiennyt mitä ne ajattelivat: ei sitä niiden naamoista näkynyt. Ei väsymyksen alta mitään näe. Eikä väsymyksen alle." Lakonisen ja ällöttävänkin huumorinsa takana teos kuitenkin ymmärtää henkilöhahmojaan, heidän ongelmiaan ja elämäänsä.
Myös vastaus kustannusalan kriisiin löytyy Varastosta, Karitan suusta. Varastomies Rouskulla on kirjoja. Karita kysyy, onko hän lukenut ne. Rousku tunnustaa lukeneensa lähes kaikki ja kysyy, lukeeko Karita. Karita tunnustaa, ettei hän ole ikinä lukenut yhtään kirjaa, eikä lue. Rousku kysyy, miksi. Karita vastaa: "Se on ihan älytöntä. Sama kuin kuulisi telkkarista äänen, mutta ei näkisi kuvaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti