keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Cemberlitas hammam, Istanbul



Istanbul on täynnä hammameita ja saunoja, ja kuuluisin niistä on Cemberlitasin hammam. Cemberlitasissa on kuvattu monia elokuvia, muun muassa kohtaus Mika Kaurismäen elokuvaan Zombie ja kummitusjuna (1991) eikä ihme, sillä miljöö on puhuttelevan kaunis.

Heti ovelta sisään astuttaessa on lipputiski, jossa voi valita, millaisen sisäänpääsyn haluaa. Valitsimme koko paketin: kuorinnan, pesun ja öljyhieronnan. Tiskiltä saa mukaan pienen pussukan, jossa on alushousut, pesukinnas ja poletteja sen mukaan, mitä on pakettiinsa ostanut. Vesipullo on hammamissa ihan must juttu, muutoin kuumuus ja kosteus uuvuttavat varsin nopeasti. Omaa pyyhettäkään ei tähän hammamiin tarvitse ottaa, sillä heti pukuhuonetilojen aulassa pesijät toivottavat kylpijän tervetulleeksi ja ojentavat hänelle ohuen pyyhkeen, jota käytetään makuualustana. Froteisen kuivauspyyhkeen taas voi ottaa itselleen lähtiessään.

Vaatteet vaihdetaan pukuhuoneessa, jossa on lukittavat kaapit. Alastomuus on hammameissa käsittääkseni varsin tulkinnallinen kysymys. Käydessäni ensi kertaa istanbulilaisessa hammamissa (jossain toisaalla kuin Cemberlitasissa) koodina oli, että naisten puolella istuttiin bikineissä, joiden yläosasta luovuttiin ennen pesua. Cemberlitasissa suurin osa käytti hintaan kuuluvia alushousuja, joitakuita näkyi omissa bikinialaosissa, mutta yläosaa ei käyttänyt kukaan. Kummassakaan hammamissa naisten puolella kukaan ei myöskään ollut missään vaiheessa täysin alasti.



Kylpylän puolella maataan ensin suurella keskuskivellä. Jossain vaiheessa pesijä saapuu. Hän ottaa kassalla saadun poletin, kuorii kehon ja sen jälkeen pesee sekä kehon että hiukset mystisellä saippuointimetodilla, jossa saippuaa puristetaan vaahdoksi jonkinlaisesta kangaspussukasta: tämä on lähes huumaava kokemus, sillä ensin vaahtoa ei ole lainkaan ja yhtäkkisesti on aivan vaahdon peitossa. Kuorinnan ja pesun jälkeen voi mennä valelemaan itseään vedellä tai istumaan lämpimään altaaseen. Välillä voi myös käydä vilvoittelemassa. Alueella voi viettää aikaa niin kauan kuin haluaa, mutta öljyhieronta kannattaa säästää viimeiseksi.

Hieronta kestää puolisen tuntia ja se on ihanan rentouttava. Kaikki ruumiinosat käydään yksitellen läpi. Otteet eivät ole erityisen rajut mutta hieronta poistaa pahimman niskajumin ja tekee kokonaisvaltaisesti rentoutuneen ja eteerisen olon. Vaikka koko paketin hinta on varsin paljon (noin 50 euroa), sen ottaminen todellakin kannatti.

Cemberlitas on sikäli hyvä matkailijavalinta, että henkilökunta puhuu kommunikoivaa englantia, mikä Istanbulissa ei ole mikään selviö.

Hammamissa ei luonnollisestikaan saa valokuvata, joten tämän postauksen valokuvat ovat ilmaispostikorteista, joita hammamissa on saatavilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti