keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Sandro, Helsinki

Ravintola Sandroa on suitsutettu suuresti viimeistäänkin sen jälkeen, kun Nyt-liite valitsi sen vuoden parhaaksi uudeksi ravintolaksi syksyllä 2013. Pöytävaraus on vähintäänkin suositeltava, ja se onnistuu näppäräsri ravintolan nettisivujen kautta.

Ruokalista on melko suppea mutta kaikki vaihtoehdot kuulostavat herkullisilta. Minä ja illallisseuralaiseni valitsimme molemmat Kallio market -annoksen, toinen halloumilla ja toinen seitanilla. Annokset olivat sekä valtavan hyvät että valtavat! Kaikkea oli joko sopivasti tai runsaasti, ja annoksessa oli monia erilaisia elementtejä. Ihan mielettömän hyvää! Ruoka todellakin on syy mennä Sandroon, ja kokoonsa nähden annos ei ollut erityisen kallis (22 e). Viinilistallakin on valinnanvaraa, edullisimmat pullot maksavat 34 euroa.

Palvelusta Sandroa ei sen sijaan voi kehua. Onko paikka niin suosittu, hipster, swag ja cool, että sen on varaa olla huomioimatta asiakkaita? Saimme odottaa pöydässä varsin kauan, ennen kuin tarjoilija saapui - ja siinäkin vaiheessa vasta aggressiivisen katsekontaktin yllyttämänä. Tyhjiä lautasia ei myöskään viety pois missään vaiheessa, ja laskun päätin käydä maksamassa tiskillä, mikä on ihan ok. En kaipaa jatkuvaa hännystelyä tai sitä, että annosvalintaa kysytään viiden minuutin sisällä ravintolaan saapumisesta, mutta ravintolassa olisi ihan mukavaa tulla edes jollain lailla huomioiduksi henkilökunnan taholta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti