"He ottivat naisen elävänä, sillä hän kieltäytyi kuolemasta."
Like 2009. Suom. Anu Koivunen. Alkuteos Snabba Cash - Stockholm noir I, 2006. 614 s.
Jens Lapiduksen trilleridekkari Rahalla saa on varsin peruskauraa kesäluettavaksi. Romaanissa käytetäään näkökulmatekniikkaa, Tukholman alamaailmaa kuvataan muun muassa "jugoslaavimafiosojen" ja yläluokan nuorten jetset-aikuisten näkökulmasta; laillisen maailman näkökulmaa edustavat poliisiraportit ja pöytäkirjat. Keskiössä ovat huumeet (eritoten kokaiini), niiden kauppa, käyttö ja niihin liittyvä kulttuuri, mutta myös ihmiskauppaa sivutaan ja väkivalta on toki olennainen osa teosta.
Rahalla saa on voyerismia keskiluokkaiselle lukijalle: se on näköalapaikka toisaalta rikollisten maailmaan, toisaalta yläluokan ylettömään rikkauteen ja rahankäyttöön. Samastumishahmoksi lukijalle on kirjoitettu JW, opiskelijapoika, joka koettaa häivyttää ja salata keskiluokkaisen taustansa, jota hän itse pitää moukkamaisena, ja koettaa päästä osaksi jetset-piirejä ja heidän elämäntapaansa.
Henkilökuvaus on latteaa, kullakin hahmolla on noin yksi dominoiva piirre, joka määrittää hahmon toimintaa, toimintatapaa ja tavoitteita. Juonikuvio on melko ennalta-arvattava - jollain lailla kaikki hahmot totta kai liittyvät toisiinsa, vaikka he eivät itse sitä tiedä. Serbipahisten kutsuminen "jugoslaaveiksi" tuntuu epäuskottavalta ja suurpiirteiseltä - tuntuu vaikealta uskoa, että Jugoslavian veristen hajoamissotien jälkeen alueen asujaimisto kokisi itseään "jugoslaaveiksi" (tuntevatko "neuvostoliittolaiset" edelleen itsensä "neuvostokansalaiksiksi"?), ja romaanissa kyse on selvästikin vain serbeistä - miksi heitä ei siis kutsuta serbeiksi? Toisaalta ajankohtana, johon romaanin tapahtumat sijoittuvat, Serbia ja Montenegro muodostivat vielä yhtenäisen valtion, mikä saattaa selittää seikkaa.
Rahalla saa tuntuu jokseenkin aikuisille suunnatulta väkivaltateletappitarinalta, jossa kyllä kaikenlaista rikollista tapahtuu, mutta henkilöhahmojen yksiulotteisuudesta johtuen missään vaiheessa ei oikein kunnolla jännitä kenenkään puolesta. Paljon parempi ja jännittävämpi samaa aihepiiriä - ihmis- ja huumekauppaa - käsittelevä trilleri on esimerkiksi Michael Katz Krefeldin Langenneet.
Loppuratkaisu on kirjoitettu siten, että siitä on helppoa jatkaa trilogiaa. Lukijana minulle ei jäänyt erityistä intohimoa jatkaa lukemista - jos jatko-osat tupsahtavat vastaan mökkiolosuhteissa, joissa toisena vaihtoehtona on lintukirja, valitsen todennäköisesti Lapiduksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti