maanantai 28. heinäkuuta 2014

Butrint, Albania



Butrintin arkeologinen raunioalue Etelä-Albaniassa, lähestulkoon Kreikan rajalla, on näkemisen arvoinen paikka - ja myös Unescon maailmanperintökohde.


Pääsyliput Butrintin alueelle maksavat 700 lekeä, noin viisi euroa.




Alue on paitsi käveltäväksi varsin laaja, myös yksi ajalliselta jänteeltään laajimpia kohteita, joissa olen käynyt: Butrintissa on raunioita antiikin ajoilta ainakin 1500-luvulle asti.

















Butrintin viilentävissä metsävarjoissa on miellyttävää viettää polttavan kuumaa kesäpäivääkin, ja alueella saa kulumaan kevyesti useita tunteja. Koska alue on niin suuri, isotkin ihmismäärät maastoutuvat sinne varsin hyvin linnan aluetta lukuun ottamatta - sillä ruuhka tuntui osin ahdistavaltakin. Muutoin alueella oli rauhallista ja miellyttävää, historiamielikuvitus lähti lentoon erinäisten vuosisatojen halki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti