Alberto Rodríguezin ohjaama espanjalainen elokuva La isla mínima (2014) on samanaikaisesti sekä viihdyttävä että esteettinen elokuva. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Francon jälkeiseen aikaan 1980-luvun alkuun. Pikkukaupungissa tapahtuu raakoja seksuaalismotiivisia murhia ja katoamisia, joita nuorehko, idealistinen poliisi vanhemman ja kokeneemman tutkijaparinsa kanssa kutsutaan selvittämään.
Pikkukaupunki on mikä tahansa kaupunki jossain-ei missään, jossa kärsitään köyhyydestä ja näköalattomuudesta. Ihmiset pyrkivät pois ja kohti parempaa keinolla millä hyvänsä. Poliisit kohtaavat tutkimuksen edetessä monenlaisia kurjia kohtaloita. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia, jokaisessa on niin hyvää kuin pahaakin.
Elokuvassa on useita kohtauksia, joissa kaupunkia ympäröivää miljöötä, ankeaa, karua ja omaehtoista suo- ja peltomaisemaa kuvataan ylhäältä ilmasta käsin, jolloin tärkeäksi nousee maiseman muodostama värimosaiikki, suurempi kuva, jota maan pinnalla arjessaan elävät ihmiset eivät näe. Lintumotiivi toistuu myös useissa kuvissa - voisivatpa ihmisetkin lentää vapauteen todellisuudesta, johon he ovat kuitenkin sidottuja.
Elokuvan käsikirjoitus on erittäin toimiva, sillä juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja uusia johtolankoja murhien selvittämiseksi tulee esiin koko ajan.
Miljöö on myös nostalgisuudessaan sympaattinen - 80-luvun alussa ei tietenkään ollut tietoakaan kännyköistä tai internetistä, joten poliisien käyttämät tutkintakeinot ovat huomattavasti konkreettisempia - ja antavat nykyaikaan tottuneelle ihmiselle muistutuksen siitä, että on muitakin tapoja hankkia tietoja kuin googlata tai kilauttaa kaverille.
EDIT 2016: La isla mínima tuli tammikuussa Suomen ensi-iltaan nimellä Suosurmat. Kiinnostava elokuva edelleen! Ja ajankohtainen kannanotto naisen asemaan ja (seksuaaliseen) vallankäyttöön sekä siihen, kuinka rakenteissa oleva korruptoitunut valta pääsee kasvottomasti luikertelemaan lain kouran saavuttamattomiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti