torstai 25. joulukuuta 2014

Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta


"Päijät-Hämeen maakunnassa, kolmisenkymmentä kilometriä Lahdesta koilliseen sijaitsee Heinolan pieni kaupunki."


Like 2014. 432 s.

Ari Väntäsen Apulannasta kirjoittama bänditarina Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta on innostuttavaa luettavaa. Kirja kertoo Apulannan tarinan alkuhämäristä, 1980-1990-lukujen taitteesta,  aina kirjan julkaisuvuoteen, 2014, saakka. Teos on jaoteltu levyjen mukaan, mikä toimii hyvin punaisena lankana. Bändistä välittyy kuva oman tiensä kulkijana, vaikkakaan "oma tie" ei ole teoksen perusteella ollut Apulannan pojille itselleenkään aina erityisen kirkas - tai kirkkauden hetkinä suunta on voinut jäsenestä riippuen näyttää hyvinkin erilaiselta.

Yli kahdenkymmenen vuoden mittaiselle uralle on mahtunut niin menestystä kuin yhteisiä ja yksityisiäkin kriisin hetkiä, muutoksia kokoonpanossa ja musiikillisissa suuntaviivoissa. Väntäsen kirja piirtää kuitenkin kuvan bändistä, joka on säilyttänyt kieron huumorintajunsa ja eteenpäin menemisen meiningin. Huumorintajusta kertoo mielestäni osuvasti esimerkiksi se, mitä bändi on rahallista menestystä saavutettuaan päättänyt sponsoroida ja miten: lukiossa yritykset jakoivat satasen stipendejä hyvästä koulumenestyksestä, Apulanta puolestaan alkoi jakaa kolmen tonnin stipendiä rok-asenteesta. Kunnioitettavan piikittelevää huumoria - jossa, kuiten osuvassa huumorissa aina, on totuuspohja mukana.

Apulanta-kirjaa on mielenkiintoista lukea paitsi faninäkökulmasta tai katsauksena suomalaiseen rockin historiaan, myös sen välittämän tekemisen meinigin vuoksi. Lukiessa tulee sellainen fiilis, että voisi nousta ja lähteä tekemään niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä - sillä tekemällä tapahtuu, sen Apulanta saa historiikissaan selvästi sanottua ja sen vuoksi Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta on onnistunut teos: se ei vain kerro vuosien aikana tapahtuneista vaan sysää lukijassa liikkeelle uutta intoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti