perjantai 26. kesäkuuta 2015

Nuuksion kansallispuisto, Espoo

Patikoimme Nuuksion kansallispuistossa kaksi rengasreittiä, ensimmäisenä päivänä Korpinkierroksen ja toisena päivänä Haukankierroksen.


Korpinkierros on noin seitsemän kilometriä pitkä reitti, joka kulkee mukavan vaihtelevassa maisemassa: on avaraa kalliota, useita metsälampia ja myös metsää.


Yövyimme Korpinkierroksen päätteeksi Holma-Saarijärven leiriytymispaikalla. Oikeastaan leiriytymispaikkoja on kaksi: toinen on saaressa keskellä järveä ja sen liepeillä on myös laavu, toinen on järven rannalla. Valitsimme saaren, mikä oli muutoin loistava valinta, mutta emme tulleet lainkaan ajatelleeksi sitä, että aamulla nousi tuuli, jonka viima puhalsi tehokkaasti saaressa.



Toisena päivänä kävelimme noin neljän kilometrin mittaisen Haukankierroksen, joka oli maisemiltaan aivan erilainen kokemus kuin Korpinkierros. Haukankierros oli hyvin metsäisä ja myös varsin mäkinen.


Kansallispuiston reunalla sijaitsee Haltia, Suomen luontokeskus. Keskuksen ravintola tarjoilee herkullista ruokaa, joten nääntyneenä ja vaelluksen päätteeksi herkuttelusta Haltiassa tulee hyvä mieli. Keittiöhenkilökunta on myös erittäin mukavaa ja valmiina auttamaan ruokarajoitteiden kanssa.
Haltiassa on myös kiinnostavan oloisia näyttelyitä, mutta patikinnin päätteksi emme nähneet itsessämme kykyjä niihin keskittymiseen.



keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Tori Amos @ Finlandia-talo, Helsinki


Wau. Tori Amos Finlandia-talossa oli upea: on uskomattoman hienoa päästä kuulemaan taiteilijaa, joka on näin lahjakas, luova ja koskettava.

Tiistain 9.6. konsertti alkoi Boys for Pele -levyn (1996) avausbiisillä Beauty Queen / Horses, joka on yksi suosikeistani. Setti oli rakennettu oivallisesti: herkät biisit vuorottelivat menevien kappaleiden, kuten Blood Rosesin, kanssa ja kuten Tori Amokselta voi odottaa, liveversioissa varioitiin tuotantoa eikää kaikki kuulostanut samalta kuin levyillä.

Kolmantena kuultiin kyyneleet virtaamaan saava kappale Playboy Mommy (1998) ja keikan alkupuolella tuli myös leffabiisi Siren (2007), joka soolona oli herkempi kuin levyversio. Uudelta levyltä ei kuultu juuri lainkaan kappaleita, mistä pidin, sillä Unrepentant Geraldines (2014) on omaan makuuni liian kitaravetoinen ja kantrisävytteinen levy.

Tori Amos otti tilan ja yleisön haltuun hienosti soolona ja tunnelma oli niin herkkä, että otin koko keikan aikana vain yhden valokuvan - oli hienoa, että tuntui siltä, että yleisö ylipäätään halusi keskittyä musiikista ja tunnelmasta nauttimiseen kuvaamisen ja somettamisen sijaan. Yksi keikan yllättävimmistä versioista oli konekompilla taustoitettu kokonaisuus, jossa kuultiin ainakin kolmea kappaletta: Cruel (1998), Sweet Sangria (2002) ja Unrepentant Geraldines (2014). Konetaustat toivat näin vähälti käytettyinä hyvää vaihtelua keikan äänimaisemaan, mitä samaa ei voi sanoa playbackina soitetuista bändiosioista.

Encoren aloitti Cornflake Girl (1994), joka oli hienoa kuulla livenä, mutta livepiano ja laulu hukkuivat taustanauhaan, ja se, että biisi soitettiin valmiin taustan päälle, esti kaiken improvisaation. En tiedä, miltä kappale olisi kuulostanut ilman kitaroita, mutta yllättäen Cornflake Girl oli keikan heikointa antia.

Encoren päätti Hey Jupiter (1996), joka ei ole suosikkini, mutta livenä biisi oli upea ja kylmät väreet kulkemaan saava lopetus järisyttävän hyvälle keikalle. Tällaiset hetket taiteen äärellä saavat uskomaan elämään ja sen kauneuteen.