sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pauli Aalto-Setälä & Mikael Saarinen: Innostus - Myötämanipuloinnin aakkoset


Talentum 2014. 177 s.

Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjoittama opus Innostus - Myötämanipuloinnin aakkoset käsittelee innostusta ihmistä ja sitä kautta yhteisöjä ohjaavana voimana. Innostus on voima, joka laittaa asiat liikkeelle, ja ilman sitä liike on väsynyttä, jos sitä edes tapahtuu.

Kirjoittajien tapa lähestyä aihettaan onnistuu olemaan innostava, ja teoksen lukeminen on kiinnostavaa. Mukana on toisaalta tieteellisiä teorioita ja vinkkejä oman toiminnan havainnoimiseen ja muuttamiseen, toisaalta jonkin verran sellaisten ihmisten haastatteluja ja näkemyksiä, joita kirjan kirjoittajat ovat pitäneet innostavina (esimerkiksi Olavi Uusivirta, Atso Almila ja Matti Korva).

Jos jostakin asiats muodostuu ihmiselle rutiini, se ohjaa toimintaa voimakkaasti ja tiedostamattomasti - ihminen toimii ikään kuin autopilotilla. Tällaisia rutiineja voi syntyä niin hyvien kuin huonojenkin tapojen ympärille, ja tällaista lähestymistapaa voi harjoitella myös innostumisen suhteen: kirjan kirjoittajien mukaan myös innostumisesta voi tehdä itselleen tavan. Kirjoittajat viittaavat Charles Duhiggin käsitteeseen the Habit Loop, tavan ympärille muodostunut luuppi. Luuppi rakentuu kolmesta osasta: aktivoivasta merkistä, vahvistavasta rutiinista ja siitä saadusta palkinnosta.

Teoksen alkupuolella käsitellään innostusta yksilön näkökulmasta, loppuosa keskittyy enemmän yhteisön näkökulmaan. Kirjoittajien mukaan innostava kulttuuri esimerkiksi työyhteisössä rakentuu "yksinkertaisista eväistä": yhteisössä on lupa olla oma itsensä, vastuun lisäksi myös valtaa on delegoitu ja yhteisöllä on aidosti jäsenten toimintaa ohjaavat arvot. Ihmiset pääsevät yllättävän hyvin tavoitteisiin, kun he tietävät, mitkä ne konkreettisesti ovat, ja kokevat ne omikseen. Työpaikalla meidän on tärkeää tietää, mitä meiltä odotetaan, miten meitä mitataan, kuinka voimme vaikuttaa omalla toiminnallamme tavoitteiden saavuttamiseen ja kuka on esimiehemme.

Yksi teoksen työyhteisö- tai yritysesimerkeistä on Google. Kirjoittajat ovat haastatelleet Googlen henkilöstöjohtajaa Lazlo Bockia, joka kertoo Googlen arvoista näin: "Googlen toiminta perustuu kahteen arvoon, jotka nivoutuvat toisiinsa. Ensimmäinen arvo on vapaus kaikissa muodoissaan ja toinen usko siihen, että ihminen on hyvä. Sääntöjä tarvitaan vähän, koska ihmisen lähtökohtaisesti odotetaan toimivan oikein."

Vapaus ja usko ihmisen hyvyyteen kuulostavat arvoilta, joiden pihjalta yhteisön tai yrityksen on hyvä lähteä liikkeelle. Kuitenkin kirjoittajien aiemmin listaamien asioiden on oltava kunnossa, jotta tällainen itseohjautuvuus olisi mahdollista.

Aalto-Setälän ja Saarisen Innostus on kirja, jonka lukemiselle on kaksi hyvää syytä: kiinnostus elämää, itseä ja innostumista kohtaan, tai kiinnostus yhteisön onnistunutta toimintakulttuuria kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti