Kävimme lauantaina testaamassa Alppilan kirkon brunssin, jonka myös Hesarin Nyt-liite nosti esiin jutussaan, jossa etsittiin Helsingin halvimpia aktiviteetteja. Kokonaisuudessaan brunssi osoittautui miellyttäväksi ja sympaattiseksi kokemukseksi.
Ruokalistalla oli alkupalaksi vihreä salaatti ja parsakaali-vuohenjuustokeitto, pääruokavaihtoehdoiksi lammaslasagnea, lohta aasialaiseen tapaan tai kasvisannoksena portobellosieniä caponatan kera ja valkosuklaamousse jälkiruokakahvin seuraksi.
Alkukeitto oli voimakkaan vuohenjuustoinen ja annos oli niin roiman kokoinen, että kisakunnon kestävyys pääruokaankaan saakka alkoi epäilyttää. Keiton seuraksi oli tarjolla foccaccian tyylistä pieniksi paloiksi leikattua leipää, joka sopi oivasti keiton kylkeen.
Seurueemme valitsi pääruoaksi sekä kalaa että kasvista. Kasvisannos oli napakymppi: portobellosieni oli paistettu rapsakan meheväksi, caponata - eli ratatouillemainen kasviskimara - oli mehevää ja annokseen toivat glamouria parmesaani, pinjansiemenet ja rucola. Lohi sen sijaan sai hieman kritiikkiä osakseen - aasialaisuus olisi saanut maistua voimakkaammin ja annos jäi yllättävän kevyeksi, kun kalan seurana lautasella oli vain kypsennettyjä kasviksia, vaikkakin ne oli aseteltu kauniiksi pediksi kalan alle.
Jälkiruokana tarjoillun valkosuklaamoussen rakenteeseen jäi parantamisen varaa.
Brunssilla oli varsin täyttä, joten ennakkovarauus puhelimitse tai sähköpostitse kannattaa tehdä. Varsinkin lapsiperheille Alppilan kirkon brunssi vaikuttaa unelmakohteelta, mutta muutoinkin menu ja tunnelma kannattaa käydä kokemassa. Brunssin hinta on 15 euroa ja sen tuotto lahjoitetaan Afrikkaan, mistä voi lukea tarkempaa tietoa menun lisäksi pöytiin jaetuista kirkkoherra Teemu Laajasalon saatesanoista. Muulla tavoin kirkollisuus tai uskonto ei brunssilla näkynyt, mitä pidimme positiivisena seikkana. Ruokailun jälkeen olisi voinut käydä vilkaisemassa, miltä Alppilan kirkon kirkkosali oliken näyttää - kenties se olisi ollut mahdollistakin, mutta pääse unohtumaan lähtemisen tuoksinassa.
maanantai 23. helmikuuta 2015
tiistai 17. helmikuuta 2015
Jaakko Markus Seppälä: Lemen
"Taivastila oli kallista ja ihmishenget halpoja Soheba Cityssä."
Like 2015. 214 s.
Jaakko Markus Seppälän esikoisromaanissa Lemen päähenkilö Nina elää dystooppisessa Soheba Cityssä. Nina tekee freelancerina toimeksiantoja, jotka suuryritysten hallitsemassa maailmassa liikkuvat sallitun ja mahdollisen rajoilla. Toiminnallisen scifiromaanin alussa Nina lähtee suorittamaan tehtävää, josta alun jälkeen ei ole paluuta. Paljastuu, että tekoäly nimeltä Lemen on karannut suuryritykseltä, eikä kukaan tiedä, missä se on tai mitä se tavoittelee.
Lemen on scifille tyypillisesti myös yhteiskuntakriittinen romaani:
"Nykyään 'valtio' tarkoitti tuskin muuta kuin suurten pelaajien pyörittämää shakkilautaa. Löyhää verkostoa, jossa infrastuktuurin toimivuus oli kaikkien osapuolten etu - lähinnä tuottavan osapuolen. Se, että kuluttajat saivat nauttia yläluuppien ohitusteistä ja äärimmilleen viritetyistä tietoliikenneyhteyksistä, oli korkeintaan tehokkaiden jakelukanavien toissijainen sivutuote - joka tietysti tarjosi hyvän bisnesmahdollsiuuden itsessään. Korporaatiot muistuttivat usein siitä, miten ne olivat valtiolliset valvontakoneistot vähitellen purkaessaan antaneet yhteiskunnan jäsenille lahjan: täydellisen vapauden. Olit vapaa tekemään elämälläsi mitä halusit... kunhat et astuisi yhtiöiden tai niiden edustajien varpaille."
Paitsi että Lemen kritisoi yritysvaltaa ja heikkoa valtiota, se ottaa kantaa myös yksilötason valinnan mahdollisuuksiin. Tarinan edetessä vaihtoehto vaihtoehdolta Ninalle alkaa paljastua, että hän kulkee umpikujasta toiseen. Niinpä hän puntaroi myös täydellisen suunnanmuutoksen vaihtoehtoa, joka tosin ei näyttäydy houkuttelevana:
"Mitkä olivat vaihtoehdot? Hänellä ei ollut päätä kouluttautua niin sanottuun kunnialliseen ammattiin. Eikä edes halua joutua siihen hämähäkinverkkoon. Uhrata itsensä vuosi vuoden jälkeen jonkin Sarcos Dynamicsin voittoprosentin eteen. Kuolla joka päivä kahdentoista tunnin kuolema maksanvärisessä haalarissa silkkikravattisen pikkumukun sylkykuppina. Eine Kleine Nachtmusik koodauslinjaston kaiuttimista kello 7. Ei puhetta työaikana. pyöräyttää pari pakkomukulaa jonkin selkärangattoman, mielikuvituksettoman vätyksen kanssa. Ostaa toivoa viikko toisensa perään yhtiön järjestetystä lotosta. Yhtiöasunnon formaldehydihuoneilma ja rapistuvat kalkkiseinät. Joka-aamuinen mefedronipilleri ja nenäverenvuoto. Firman seurantasiru olkavarressa ajankäytön optimoimiseksi. Työtunnin päätteeksi neljän minuutin vapaatuokio. Teeskennellä kotona rakkautta miehelle, jonka hengitys haisi sipulille ja tylsyydelle kakaroiden kiljuessa jaloissa. Pettää. Juosta vuosi vuodelta kovemmin ja huomata vain rypistyneensä ja köyhtyneensä. Pettyä pettämiseen. Muuttua haalekais kalkkiseinäksi ja rapistua pala palalta. Väsyä."
Soheba City on laaja ja monikerroksinen metropoli, jossa näyttää olevan vain voittajia tai häviäjiä. Rinnakkaistodellisuuksia on useita, niin kaupungin sisällä menestyjien ja häviäjien välillä kuin myös virtuaalisina lisätodellisuuksina kaupungin harmaudessa ja täysin omina, pelillisinä todellisuuksinaan, joissa hallitsevat rinnakkain mielikuvituksen ja koodin lait.
Lemen on ajatuksia herättävä scifidystopia. Kuinka kaukana romaanin teknologiavisiot itse asiassa ovat nykypäivästä? Onko todellisuus jollain lailla enemmän todellinen kuin virtuaalitodellisuus? Virtuaalitodellisuus on aina jonkun koodaama ja siksi rajoittuneempi, mutta entä jos ihminen kaipaakin todellisuuden rajoittamista, edes jonkinlaista järjestystä kaaokseen?
Ihminen ja todellisuus ovat kuitenkin aina ainakin osin konkreettisia ja fyysisiä, mistä johtuen jotkin seikat säilyttävät muutoksessakin vanhanaikaisen luonteensa:
"Aseman reaaliseinillä näkyi vain mainoksia. Nina suuntasi alkomuistista rullaportaille, jotka veivät maanalaisen kolmannelle tasolle. Fyysiset opastetaulut oli vuosien myötä riivitty käytäviltä, mutta maanalaisessa oli se hyvä puoli, että kerran perustettuja linjoja ei helpolla siirretty. Kehittyi virtuaali millaiseksi vain, maansiirtotyö pysyisi kalliina ikuisesti."
Paitsi että Lemen operoi konkreettisesti teknologian ja todellisuuden kanssa, se käsittelee myös ihmisyyden ja ikuisen elämän tematiikkaa ja sen moraalisuutta ja eettisyyttä. Onko ihmisyydellä rajoja, jos kehoa voidaan muokata implantein tai laajentaa erilaisin teknologisin sovelluksin, ja mikä on ihmismielen ja tekoälyn välinen suhde? Mikä lopulta on ihmisyyden ydin?
maanantai 16. helmikuuta 2015
Ravintolapäivä 15.2.2015, Helsinki
Helmikuun Ravintolapäivänä kävin maistelemassa herkkuja eri puolilla Kalliota.
Saapuessani Pergerkadulle Tiny Vegan Dinerin ikkunan alle jäljellä oli enää miniburgereita (2 e), joten aloitin Ravintolpäivän vieton kyseisellä herkulla. Myyjät varoittivat etukäteen burgerin koosta, mikä oli hyvä, sillä burger todellakin oli minikokoinen - ja herkullinen!
Burger myös inspiroi sen ajatuksen äärelle, että jos joskus on väkertäämässä illanviettosyötävää ja etukäteen on piperrysmeininki, tämä olisi varsin näyttävä tarjottava.
Liiketilassa Hesarilla oli paikka nimeltä "Leikki on aikuisten työtä", jossa vetonaulana oli kakkuonginta. Omana tavoitteenani oli metsästää take away -herkku raitiovaunumatkalle, joten jätin onginnan väliin ja valitsin kohteen tiskiltä. Päädyin raakasuklaa-basilikakakkuun (2 e), joka sekin oli kooltaan todellakin minikokoinen ja paljastui myös maultaan herkulliseksi.
En olekaan aiemmin maistellut raakaherkkuja, mutta taikinan ystävänä tunnustan lämpeneväni myös raakameiningille.
Vaasankadulla Made in Kallion alakerrassa houkutteli nimellään ja tyylillään Café Bollywood. Tila oli viihtyisä ja hyvätunnelmainen, ihmiset loikoilivat patjoilla ja nauttivat kahvilan antimista, taustalla soi musiikki ja katosta roikkuvien kankaiden välistä saattoi katsella Bollywood-tanssivideota.
Tarjolla oli makeita herkkuja - banaanikakkua, mantelipiparia, kookospalloa - yksitellen ostettavaksi tai erilaisina komboina. Kahden herkun ja chain kombohinta oli 6 e. Juomaksi oli mantelimaitoon keitettyä chaita, joka osoittautui aivan loistavaksi: maku oli samanaikaisesti pehmeä ja mausteinen.
Viimeinen kohteemme oli Castréninkadulla työtilassa sijaitseva Kooma Sushi, jossa lopulta nautimme kokonaisen aterian: reilun kupillisen misokeittoa (2 e) ja kymmenen palan sushilajitelman (10 e). Misokeitto oli maittavaa ja todellakin hintansa väärti: annos oli runsas ja keitossa oli myös runsaasti tofua. Sushilajiltelma oli myös onnistunut lukuun ottamatta California-rullien kokoa, joka oli ylisuuri. Tofusushit sen sijaan olivat erinomaisia ja kikhernesushia en ole syönyt koskaan aiemmin.
Tänä Ravintolapäivänä trendinä tuntui oleva raakaruoka sekä talven tunnelmaan sopivasti erilaiset keitot. Ainakin Kallion alueella kasvisruoka oli edelleen ilahduttavan runsaasti esillä, mutta myös kaikenlaista erikoista lihaa, kuten kokonaisena varrastettu sika tai hevosenlihasta tehdyt tuotteet, olivat tällä kertaa edustettuina.
Tiny Vegan Diner
Saapuessani Pergerkadulle Tiny Vegan Dinerin ikkunan alle jäljellä oli enää miniburgereita (2 e), joten aloitin Ravintolpäivän vieton kyseisellä herkulla. Myyjät varoittivat etukäteen burgerin koosta, mikä oli hyvä, sillä burger todellakin oli minikokoinen - ja herkullinen!
Burger myös inspiroi sen ajatuksen äärelle, että jos joskus on väkertäämässä illanviettosyötävää ja etukäteen on piperrysmeininki, tämä olisi varsin näyttävä tarjottava.
"Leikki on aikuisen työtä"
Liiketilassa Hesarilla oli paikka nimeltä "Leikki on aikuisten työtä", jossa vetonaulana oli kakkuonginta. Omana tavoitteenani oli metsästää take away -herkku raitiovaunumatkalle, joten jätin onginnan väliin ja valitsin kohteen tiskiltä. Päädyin raakasuklaa-basilikakakkuun (2 e), joka sekin oli kooltaan todellakin minikokoinen ja paljastui myös maultaan herkulliseksi.
En olekaan aiemmin maistellut raakaherkkuja, mutta taikinan ystävänä tunnustan lämpeneväni myös raakameiningille.
Café Bollywood
Vaasankadulla Made in Kallion alakerrassa houkutteli nimellään ja tyylillään Café Bollywood. Tila oli viihtyisä ja hyvätunnelmainen, ihmiset loikoilivat patjoilla ja nauttivat kahvilan antimista, taustalla soi musiikki ja katosta roikkuvien kankaiden välistä saattoi katsella Bollywood-tanssivideota.
Tarjolla oli makeita herkkuja - banaanikakkua, mantelipiparia, kookospalloa - yksitellen ostettavaksi tai erilaisina komboina. Kahden herkun ja chain kombohinta oli 6 e. Juomaksi oli mantelimaitoon keitettyä chaita, joka osoittautui aivan loistavaksi: maku oli samanaikaisesti pehmeä ja mausteinen.
Kooma Sushi
Viimeinen kohteemme oli Castréninkadulla työtilassa sijaitseva Kooma Sushi, jossa lopulta nautimme kokonaisen aterian: reilun kupillisen misokeittoa (2 e) ja kymmenen palan sushilajitelman (10 e). Misokeitto oli maittavaa ja todellakin hintansa väärti: annos oli runsas ja keitossa oli myös runsaasti tofua. Sushilajiltelma oli myös onnistunut lukuun ottamatta California-rullien kokoa, joka oli ylisuuri. Tofusushit sen sijaan olivat erinomaisia ja kikhernesushia en ole syönyt koskaan aiemmin.
Tänä Ravintolapäivänä trendinä tuntui oleva raakaruoka sekä talven tunnelmaan sopivasti erilaiset keitot. Ainakin Kallion alueella kasvisruoka oli edelleen ilahduttavan runsaasti esillä, mutta myös kaikenlaista erikoista lihaa, kuten kokonaisena varrastettu sika tai hevosenlihasta tehdyt tuotteet, olivat tällä kertaa edustettuina.
Kino Lokakuu @ Andorra / Dubrovnik, Helsinki
Venäläisen elokuvan festivaali Kino Lokakuu osui itselleni niin kiireiseen aikaan, etten ehtinyt osallistua kuin päätöspäivän rientoihin, vaikka tarjolla olisi ollut runsaasti kiinnostavia elokuvia.
Pavel Kostomarovin dokumenttielokuvasta Kiev-Moskva esitettiin festivaalilla raakaversio. Jahkailimme etukästeen, kuinka raa'asta raakaversiosta lienee kyse, miten on esimerkiksi elokuvan tekstityksen laita... Elokuvan jälkeen oli lopulta vaikea sanoa, mikä teoksessa oli jäänyt raakuuden tasolle, sillä kokonaisuus toimi varsin hyvin ja mukana oli niin tekstitykset, välitekstit kuin musiikitkin. Tyylijaliltaan dokumentti on nimetty videopäiväkirjaksi, mikä tuo oman keskeneräisyyden tunteensa teokseen ja toisaalta tyo ihmiset elämineen ja omine keskeneräisyyksineen ja vajavaisuuksineen lähelle katsojaa.
Kiev-Moskva esittelee tavallisten ihmisten elämää kahdessa kaupungissa, Kiovassa ja Moskovassa. Ihmiset rinnastuvat toisiinsa ammattiensa kautta, sillä samojen ammattien edustajia kuvataan molemmissa kohteissa: tarjoilijoita, opettajia, siivoojia, poliitikkoja, ambulanssikuskeja, karhuasusssa kulkevia ihmisiä...
Kiovan kuvat ovat Maidanin ajalta, ja mielestäni dokumentin suurimpia vahvuuksia onkin se, miten dokumentti välittää vallankumouksen aikaista tunnelmaa kadulla ja kodeissa. Ajankuva kaupungilta on vaikuttavaa ja samalla se, kuinka ihmisten elämä koettaa jatkua uomissaan tapahtuipa mitä hyvänsä - kuinka ihmisillä on kokemuksensa ja kohtalonsa vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.
Ukraina-illan päätösklubilla Dubrovnikissa esiintyi kaksi bändiä, suomalainen Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat ja ukrainalais-virolainen Svjata Vatra. Ennen bändejä esitettiin dokkari Svjata Vatrasta.
Bändi-illan aloitti garagerockilla Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat.
Svjata Vatraa luonnehdittiin ennakkoon folk-henkiseksi, mikä sai epäilyksen vallassa odottamaan himmailuiltaa kynttilänvalossa. Tässä yhteydessä folk-henkisyys osoittautui pikemminkin Balkan-tunnelmaiseksi tanssimaan houkuttelevaksi riemuksi.
Esitys oli myös varsin kansainvälinen ja monikielinen, sillä lavalla käytettiin ainakin venäjää, ukrainaa, viroa, puolaa ja englantia, ja välillä tulkattiin suomeksikin. Soittimiakin käytettiin monipuolisesti: kokoonpanossa kuultiin rumpuja, haitaria, jonkinlaista säkkipilliä, huilua, pasuunaa ja miekkaa - tai näin nimeäisin sen, mitä näin.
Svjata Vatran laulaja sai lavakarismallaan yleisön laulamaan mukanaan, mitä Suomessa voi pitää pienenä ihmeenä.
Pavel Kostomarov: Kiev-Moskva
Pavel Kostomarovin dokumenttielokuvasta Kiev-Moskva esitettiin festivaalilla raakaversio. Jahkailimme etukästeen, kuinka raa'asta raakaversiosta lienee kyse, miten on esimerkiksi elokuvan tekstityksen laita... Elokuvan jälkeen oli lopulta vaikea sanoa, mikä teoksessa oli jäänyt raakuuden tasolle, sillä kokonaisuus toimi varsin hyvin ja mukana oli niin tekstitykset, välitekstit kuin musiikitkin. Tyylijaliltaan dokumentti on nimetty videopäiväkirjaksi, mikä tuo oman keskeneräisyyden tunteensa teokseen ja toisaalta tyo ihmiset elämineen ja omine keskeneräisyyksineen ja vajavaisuuksineen lähelle katsojaa.
Kiev-Moskva esittelee tavallisten ihmisten elämää kahdessa kaupungissa, Kiovassa ja Moskovassa. Ihmiset rinnastuvat toisiinsa ammattiensa kautta, sillä samojen ammattien edustajia kuvataan molemmissa kohteissa: tarjoilijoita, opettajia, siivoojia, poliitikkoja, ambulanssikuskeja, karhuasusssa kulkevia ihmisiä...
Kiovan kuvat ovat Maidanin ajalta, ja mielestäni dokumentin suurimpia vahvuuksia onkin se, miten dokumentti välittää vallankumouksen aikaista tunnelmaa kadulla ja kodeissa. Ajankuva kaupungilta on vaikuttavaa ja samalla se, kuinka ihmisten elämä koettaa jatkua uomissaan tapahtuipa mitä hyvänsä - kuinka ihmisillä on kokemuksensa ja kohtalonsa vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.
Ukraina-illan päätösklubi
Ukraina-illan päätösklubilla Dubrovnikissa esiintyi kaksi bändiä, suomalainen Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat ja ukrainalais-virolainen Svjata Vatra. Ennen bändejä esitettiin dokkari Svjata Vatrasta.
Bändi-illan aloitti garagerockilla Maailmanlopun tyttö ja Hyeenat.
Svjata Vatraa luonnehdittiin ennakkoon folk-henkiseksi, mikä sai epäilyksen vallassa odottamaan himmailuiltaa kynttilänvalossa. Tässä yhteydessä folk-henkisyys osoittautui pikemminkin Balkan-tunnelmaiseksi tanssimaan houkuttelevaksi riemuksi.
Esitys oli myös varsin kansainvälinen ja monikielinen, sillä lavalla käytettiin ainakin venäjää, ukrainaa, viroa, puolaa ja englantia, ja välillä tulkattiin suomeksikin. Soittimiakin käytettiin monipuolisesti: kokoonpanossa kuultiin rumpuja, haitaria, jonkinlaista säkkipilliä, huilua, pasuunaa ja miekkaa - tai näin nimeäisin sen, mitä näin.
Svjata Vatran laulaja sai lavakarismallaan yleisön laulamaan mukanaan, mitä Suomessa voi pitää pienenä ihmeenä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)