Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

"Kipu käy päälle kuin maininki."

WSOY 2014. 334 s.

Tommi Kinnusen romaani Neljäntienristeys on taidokkaasti kirjoitettua ja sommiteltua perinteistä realismia, suomalaisen kirjallisuuden valtavirtaa, jossa tutkitaan 1900-luvun suomalaista sielunmaisemaa, sotaa sielunmaiseman taustana ja sitä, miten puhumattomuus ja traumat periytyvät sukupolvelta toiselle.

Romaanissa käytetään näkökulmatekniikkaa, kertojina on kolme naista ja yksi mies, samoja ajankohtia ja tapahtumia tarkastellaan useammasta kokemushorisontista.

Neljäntienristeyksen aloitus ei voi olla tuomatta mieleen toista kotimaista nykyrealistia tai pikemminkin -naturalistia, Katja Kettua, ja tämän läpimurtoromaania Kätilö. Neljäntienristeyksen ensimmäinen kertojahahmo on Maria, kätilö vuosisadanvaihteen Suomessa, ja lukija pääsee varsin pian seuraamaan vaikeaa ellei mahdotonta synnytystä.

Muutoin tapahtumien ja tunteiden kuvaus romaanissa on viitteellisempää, tunteita ja tunnemia kuvataan pikemminkin miljöön tai toiminnan kautta kuin suoraan, mikä on usein taidokkaan romaanin merkki, ja niin tässäkin.

Kerronta on aukkoista mutta tulkittavissa, ja aukkoja paikataan kertojanäkökulmia vaihtamalla. Mitään alleviivaavaa romaanissa ei ole, mutta miehen kertojanäkökulman olisi ehkä voinut jättää kokonaan pois - tarina olisi saattanut toimia paremmin silkkana aukkona tai sitten omana romaaninaan. Neljäntienristeys onkin saanut jatkoa tänä vuonna, kun Kinnusen toinen romaani, Lopotti, ilmestyi. Lopotti jatkaa Neljäntienristeyksen henkilöhahmoilla, saatetekstin perusteella keskiöön valitaan sokea tytär Helena, joka ei ole Neljäntienristeyksen keskushahmoja.

Neljäntienristeys on ajattelemaan pysäyttävä romaani, vaikkei se tyylilajiltaan olekaan minua erityisesti koskettava. Suomalaisuutta se kuitenkin peilaa uskottavasti vaikenemisineen ja evakkouksineen, kerronnan kieli on kuulasta.

***

Lukuhaaste:
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja

Sasazu, Praha

Upeaksi kokemukseksi niin ruoan kuin ilmapiirinsäkin puolesta osoittautuneen Etnosvět-ravintolan lisäksi tein toisenkin pöytävarauksen Prahaan jo etukäteen Suomesta. Paikaksi valikoitui Holesovicessa vanhalla teollisuusalueella sijaitseva Sasazu, joka nettisivujen perusteella on hieman samankaltainen monitoimipaikka kuin vaikkapa Suvilahti, Teurastamo tai Korjaamo Helsingissä ovat. Sasazun ravintolaa kuvaillaan nettisivuilla fuusioaasialaiseksi, ja sellaiseksi se paljastui ruokalistankin perusteella. Ruoka oli herkullista, mutta muutoin paikka oli pöyhkeilevä pettymys.

Ravintolasali on sisustettu katosta roikkuvin suurin lampuin ja se on olemukseltaan klubimainen. Viereinen sisäänkäynti oli vip-ovi, joten ravintolasali muuttunee myöhemmin illalla klubiksi. Musiikki soi niin kovaa, että keskustellakseen sai korottaa ääntä. Palvelu Sasazussa oli periaatteessa kohteliasta, mutta se noudatteli sellaisia kohteilaisuuskoodistoja, jotka tuntuvat minusta vierailta. En esimerkiksi kovinkaan paljon arvosta sitä, että lautaseni kerätään pois, kun seuralaiseni ei vielä ole lopettanut syömistä. Sasazun tarjoilijat tyoimivat kuin mekaaniset nuket - kohteliaasti ja vähäeleisesti, mutta myös reagoimattomasti. En tiedä, edustaako tämä jotain aasialaista palvelukulttuuria, jossa tarjoilijaa pidetään täysin näkymättömämä, vai olivatko tarjoilijat vain moukkamaisia.

Ruokalista on jaettu erityyppisiin osioihin, ja ruokailijan on hyvä tietää jotain aasialaisesta ruokakulttuurista thedäkseen järkeviä ruokavalintoja. Annokset ovat ravintola-annoksen hintaisia, mutta mitä trajoilijat eivät ensikertalaiselle kertoneet, niitä olisi tarkoitus tilata yksi kerrallaan mutta useampi. On toki mahdollista syödä yksi annos + side dish ja sen jälkeen jälkiruoka, kuten me teimme, mutta menua ei ole suunniteltu tällaista toimintaa varten. -yhdellä annoksella ei toisin sanoen lähde nälkä, mutta se maksaa ravintola-annoksen verran. Ilmanko paikka tuntuikin olevan täynnä nousukkaita, ja piha arvo-autoja.

Sasazu tuotti minulle lähinnä pettymyksen - laadukkaassa ravintolassa henkilökunta saa asiakkaan kokemaan olonsa tervetulleeksi, Sasazussa koin lähinnä ulkopuolisuutta ja arvoituksellisuutta menun edessä: erikoisuutta tavoitteleva ja kallis pintaliitopaikka, jossa ennen ruokaa nuori nainen tuo puisilla pinseteillä sitruunantuoksuisen lehden, jota on tarkoitus hieroa käsiin, ja sen jälkeen hän tarjoaa pinseteillä kuuman ja märän pienen käsipyyhkeen, jolla kädet pyyhitään. Ovella tuntui siltä, että ilman pöytävarausta tänne ei ole asiaa, vaikka ravintolasali ei ollut edes puolillaan. No, kokemus tämäkin.

Etnosvet, Praha

En voi sanoa kuin: Wau. Ravintola Etnosvět Prahassa on ehdottomasti yksi parhaista ravintoloista, joissa olen ikinä syönyt. Jos minä myöntäisin Michelin-tähtiä, tähän suuntaan niitä sinkoilisi. Myös TripAdvisor on sijoittanut  Etnosvět-kasvisravintolan toiseksi parhaaksi 4 792 ravintolan listallaan - joka on siis lista parhaista ravintoloista, ei vain parhaista kasvisravintoloista.

Loistavan ravintolakokemuksen äärellä ollaan silloin, kuin ruokailijana ei voi päätellä, miten ruoka tarkalleen ottaen on tehty tai mistä aineisosista se koostuu. Kotikokki minussa mykistyi tässä ravintolassa.

Ennen tilaamiamme ruokia keittiöstä saapui kokin tervehdys, hummusta ja marinoitua porkkanaa, joka avasi ihanasti makuhermoja. Sen jälkeen saimme muffinssivuoassa (onko näin tosi kasaria sanoa??) paistetut muhkeat, samanaikaisesti kuohkeat ja rapeat leivät sekä oliiviöljyä ja viinietikkaa. Sitten vuorossa olivat menulta valitsemamme herkut.

Alkupalaksi tilasin hunajassa marinoituja päärynöitä. Annos kuulostaa varsin klassikolta ja sitä se olikin: tuoreiden päärynöiden rapeus oli onnistuttu säilyttämään ja samalla yltäkylläinen hunajaisuus lävisti koko makumaailman. Annokseen sävyjä toivat karamellisodut pähkinät, juustomurut, kaalin- tai salaatinlehdet ja voitaikinatikku.

Seuralaiseni söi alkupalaksi kasvistartaria, joka oli makumaailmaltaan aivan erilainen kuin minun annokseni, mutta todella herkullinen. Tartar oli koottu kakkaraksi lautasen keskelle ja sitä oli tarkoitus nauttia ohuenohuiden rapeiden leipien ja niille levitettävien pehmeiksi grillattujen valkosipulien kera. Tätä olisi mahtavaa kokeilla tehdä kotonakin, mutta tunnustan kykenemättömyyteni tunnistaa annoksen maustemaailmaa.

Pääruoaksi tilasimme samaa ruokaa, koska se kuulosti ylitsepääsemättömän kiinnostavalta: Mock Peking Duck. Annoksessa oli todella rapeanmureaksi paistettua seitania, marinoituja kurkkuja ja kevätsipulia sekä kahta kastiketta, joita sai makunsa mukaan kääriä läpinäkyvän ohuisiin kiinalaisiin höyrytettyihin lettuihin. Huh huh! Tämä annos oli niin hyvää, ettei mitään rajaa. Luulen, että vannoutuneeseen lihansyöjäänkin tämä annos uppoaisi sen kummemmitta epäilyittä ja kehujen saattelemana.

Alku- ja pääruoan jälkeen emme jaksaneet tilata jälkiruokaa, vaikka jälkiruokalistakin näytti hyvin hiukuttelevalta.

Etnosvět on älyttömän hyvä ravintola. Pöytävaraus on helppoa tehdä netissä. Me kävimme syömässä a la cartea illalla, ja päivällä paikassa on tarjolla lounasbuffet.

Prahan eläintarha

Prahan eläintarha on onnistunut päiväretkikohde talvellakin. Eläintarhaan pääseen Holesovicen asemalta bussilla numero 112 eikä taksi keskustastakaan tule kovin tyyriiksi (alle 300 korunaa), mikäli liikennesäätäminen ei kiinnosta. Aikuistenlippu eläintarhaan maksaa 200 korunaa eli noin kahdeksan euroa, mikä on yksi halvimmista sisäänpääsymaksuista Itä-Euroopankin mittapuulla.

Eläintarha on laaja ja nähtävää riittää, muun muassa...

...uiskenteleva virtahepoperhe, jonka isä eritoten sukeltelee aktiivisesti...

...paljon luonteikkaita kirahveja!

Ja kirahvitalon matalalla osastolla asustaa hassuja kärsäeläimiä, joilla on muurahaiskarhun lipotuskieli...

...kenguru chillaa auringonläikässä kuin tottuneempikin poseeraaja ja...

...valtavia kissaeläimiä on paljon.

Näiden lisäksi nähtävillä on muun muassa jääkarhuja, flamingoja, saukkoja ja seeproja ja vaikka jos mitä muitakin lajeja.

K The Two Brothers, Praha

Intialainen ravintola K The Two Brothers Prahassa Petrska- ja Samcova-katujen kulmauksessa tuntui olevan illasta iltaan täynnä. Sisään kävelemällä kuitenkin saimme pöydän. Ravintola on tunnelmallinen ja upottaviin tuoleihin valkeiden pöytäliinojen äärelle on ihanaa istuutua koko päivän kaupunkikiertelyn jäljiltä. Ruokalistalla on mistä valita ja annoksen tulisuuden saa päättää itse asteikolla yhdestä kymmeneen. 

Pidän varsin tulisesta ruoasta, mutta epäilen, että minun "tuliseni" on varsin suomalaisesta näkökulmasta määritelty. Niinpä olin aikamoinen hannari ja tilasin Kadhai Paneer -annokseni tulisuusasteella kolme. Kun annos tuli pöytään riisin, raidan ja naanleivän kera, kolmonen paljastui ihan osuvaksi valinnaksi. Seuralaiseni tilasi oman annoksensa tulisussasteella neljä ja sekin oli hyvää, mutta juuri sen tulisempaa ruokaa en itse kaipaa.

Ruoka-annokset olivat sopivan suuria - ruokalistalla olisi toki ollut alku- ja jälkiruokiakin, mutta en olisi jaksanut syödä yhteään enempää. K The Two Borthers osoittautui lämminhenkiseksi ja viihtyisän elegantiksi ravintolaksi. jossa kannattaa illallistaa intilalaisten herkkujen äärellä.

Hanabi Sushi House, Praha

Haluatko hyvää sushia Prahassa? Sitten kannattaa mennä Hanabiin!

Petrska-kadulla Prahassa sijaitsevaan Hanabiin voi tehdä pöytävarauksia vain puhelimitse, ja se on lämpimästi suositaltavaa ainakin paikallisten päivällisaikaan iltakahdeksasta eteenpäin. Menemällä paikan päällekin saattaa tosin onnistaa - kävimme kokeilemassa paikan maanantai-iltana juuri ennen sulkemisaikaa ja uudemman kerran perjantaina alkuillasta.

Hanabin sushit ovat upeita, runsaita ja herkullisia. Taso on laadukas - mikä näkyy myös hintatasossa -, mieleen tulee Umeshu Helsingistä. Palvelu on ystävällistä ja miljöö mukava, täällä tuntee olonsa tervetulleeksi.

Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla

"Tamara pisteli lautaselta suuhunsa löysäksi paistettua munaa mutta katseli vielä unensa viimeisiä kuvia."

Siltala, 2014. Suom. Arja Pikkupeura. Alkuteos Zeljonyi šatjor, 2011. 761 s.

Ljudmila Ulitskajan järkälemäinen romaani Vihreän teltan alla kattaa ajanjakson 1900-luvun Neuvostoliitossa Stalinin kuolemasta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisiin vuosiin ja se kuvaa lukuisten ihmisten ja heidän ajatustensa kohtaloa - menetyksiä, eroja ja kohtaamisia:

"On kiinnostavaa seurailla sitä liikerataa, joka johtaa kahden ihmisen kohtaamiseen. Joskus tällainen kohtaaminen tapahtuu valmistelematta, luonnollisen tapahtumakulun seurauksena, ihmiset asuvat vaikkapa samassa pihassa, käyvät samaa koulua, tutustuvat oppilaitoksessa tai työpaikalla. Eräissä tapauksissa tarjoutuu jokin odottamaton tilaisuus kuten junan viivästyminen aikataulusta, jokin ylhäältä ohjelmoitu piku hankaluus kuten tulipalonalku tai yläkerran asunnossa sattunut vesivahinko, tai sitten elokuvateatterin myöhäisnäytännön lippu, jonka sattumoisin tulet ostaneeksi joltakulta sitä myyskentelevältä. Sattumalta voi kohdata myös niin, että mies seisoo ulkotarkkailuvuorossa asiakastaan paimentamassa, ja siitä ohi livahtaa ykskaks joku tyttö, täysin sivullinen, livahtaa kerran, toisen ja kolmannenkin. Heikko hymynväläys, ja äkillinen valaistumisen tunne: tutun oloinen, omaa väkeä, vaimo..."

Vihreän teltan alla on mielestäni ennen kaikkea ylistys ajattelemiselle ja taiteelle. Romaanin keskushenkilöinä on kolme koulupoikaa, Miha, Sanja ja Ilja. Romaani seuraa heidän elämäänsä. Ensin on lapsuus, ja heitä tarkkaileva kirjallisuuden opettaja, Viktor Juljevitš. Juljevitš on sodan jäljiltä käsipuoli, ja hän on syvästi kiinnostunut kulttuurista. Hän tarkkailee opettamaansa poikajoukkoa ja koettaa merkityksellistää sen, mistä poikaiässä oikein on kyse. Hän lukee paljon, niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin, eikä kykene aivan täydellisesti artikuloimaan etsimäänsä nuoruuden määrettä kirjallisuuden avulla, mutta "Erittäin tärkeät sanat hän nappasi Tolstoilta, joka nimitti tätä tuskaista elämänvaihetta 'kasvuiän erämaaksi'. Ilmaus vastasi parhaiten niitä havaintoja, joita hän oli tehnyt epävakaasti käyttäytyviä ja levottomia kasvattejaan seuratessaan. Jollain hetkellä he näyttivät hukkaavan kaiken jo aiemmin kartuttamansa ja elämä näytti alkavan uudestaan. Eivätkä kaikki heistä tuntuneet pääsevän tästä erämaasta ulos lainkaan, merkittävä osa jäi sinne ikuisiksi ajoiksi".

Juljevitš herättää pojissa kiinnostuksen taidetta kohtaan: "Viktor Juljevitš oli ollut enemmän kuin oikeassa, ja Sanja oli hänen kanssaan aivan samaa mieltä: oikea opettaja merkitsi toista syntymää. Kyseessä ei tosin ollut enää itse Juljevitš vaan vaivan toinen opettaja, joka toi oppilaansa elämään uuden koordinaatiston, osoitti uusia merkityksiä ja laajensi tämän käsitystä maailmasta. Herkkävaistoisimmat oppilaat tekivät selkäpiitä karmivan  havainnon: kyse ei ollut pelkästään musiikista vaan koko maailmanjärjestyksen rakenteesta, atomifysiikan  ja molekyylibiologian laeista, tähdenlennoista ja lehtien havinasta. Tieteen lisäksi sen piiriin mahtuivat myös koko kirjallisuus ja kaikki taide."

Ja kun puhutaan samassa lauseessa Neuvostoliitosta ja taiteesta, puhutaan tietysti myös poliittisesta vastarinnasta, samizdat-kirjallisuudesta ja maan alla toimimisesta.

"Vuonna kuusikymmentäneljä nous valtaan Brežnev. Puolueessa tapahtui henkilövaihdoksia, yhdet verenimijät vaihtuivat toisiin. Heidän kehnonlainen sivistystasonsa saneli maan elämäntyylin ja määräsi rimakorkeuden, jonka ylittäminen oli vaarallista. Kirjallinen ja taiteellinen joukkoruokailutarjonta oli ikävystyttävää. Näkymättömissä maan alla eli kourallinen henkisiä tarpeita omaavia mutta kaikin tavoin painoarvoltaan vähäisiä ihmisiä - matematiikan ja biologian suojissa sinnitteleviä älykköjä, joukossa muutama akateemikkokin, mutta paljon enemmän pikkuviroissa kituuttavaa ja kolmannen luokan tutkimusinsituuteissa kuihtuvaa marginaaliporukkaa, lisäksi pari kolme nerokasta kemian, fysiikan ja musiikkitieteen opiskelijaa."

Taide ja kirjallisuus tarjoavat erilaisen todellisuusmahdollisuuden: "Eipä heitä mahtanut suurta joukkoa olla, näitä kirjastojen naulakoilla, filharmonia vaatesäilytystiskillä tai tyhjien museoiden hiljaisuudessa sattumoisin toisiinsa törmääviä mutta toisilleen vieraita ihmisiä. - - Heidän ainoa yhteinen nimittäjänsä lienee ollut stalinismia kohtaan tunnettu vastenmielisyys. Sekä tietysti lukeminen. Ahne, hillitön, maaninen lukeminen, joka oli harrastus, neuroosi ja huume. Monille kirja muodostui elämän opettajan sijasta elämän korvikkeeksi."

Romaanin henkilöhahmot siteeraavat runoilijoita tämän tästä, osalle musiikki osoittautuu parhaaksi todellisuudeksi. Vihreän teltan alla on ylistys sivistykselle ja kulttuurille ja kuvaus niiden olemassaolosta tukahdutetussa maailmassa: "Tee ja votka virtasivat solkenaan, ja poliittiset keskustelut kuplivat keittiössä tuottaen niin sankkaa höyryä, että kosteus kohosi liedenvierusseinää pitkin kattoon kätkettyihin mikrofoneihin saakka." Tällaisessa maailmassa taiteen kanssa tekemisissä oleminen tarkoitti myös ennemmin tai myöhemmin kiinni jäämistä, kuulusteluja ja seuraamuksia.

Vihreän teltan alla osoittaa kuitenkin erilaista todellisuus- ja aikakäsitystä kuin puhdas realismi, sillä taide avartaa todellisuutta koskettamaan aina myös jotain sellaista, joka on laajempaa, syvällisempää ja merkityksellisempää:

" - - osoitteiden sijaan täällä asuttiin historian keskellä. Myös Pasternak oli parikymmentä vuotta sitten astellut tätä kujaa. Sataviisikymmentä vuotta sitten taas Puškin... Samassa paikassa kävelemme mekin, ikuisia lätäköitä kierrellen."

***

Lukuhaaste 2016:
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, turvapaikanhakijasta tai pakolaisesta kertova kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
25. Kirjassa on yli 500 sivua
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
44. Kirjassa joku kuolee