torstai 11. elokuuta 2016

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja.



"Eräänä leutona ja pilvisenä päivänä elokuussa 1969 tuli bussi pitkin kapeaa tietä joka kulki erään etelänorjalaisen saaren kärjessä puutarhojen ja kallionkumpareiden, niittyjen ja metsiköiden välissä, ylös ja alas pieniä mäkiä ja jyrkkien mutkien läpi, välillä tietä molemmin puolin reunustamien puiden lomassa kuin tunnelissa, välillä suoraan kohti merta."


Like 2013. Suom. Katriina Huttunen. Alkuteos Min kamp. Tredje bok, 2009. 470 s.

Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisen Taisteluni-sarjan kolmas kirja kertoo lapsuudesta ja poikaiästä. Kirjaan on onnistuttu kuvaamaan sekä se riemu ja vapaus, joka kuuluu lapsuuteen, kuin myös lapsuuden varjopuolet, se, kuinka riippuvainen lapsi on ympäröivistä olosuhteista - perhesuhteista ja kaverisuhteista. Kolmas kirja on samanaikaisesti siis riehakas ja ahdistava lukukokemus.

Kirjan Karl Ove on herkkä poika, joka myös kärsii herkkyydestään. Hän itkee helposti ja koulussa, ala-asteen lopulla tai seiskaluokalla, häntä aletaan haukkua femiksi, koska häntä pidetään feminiinisenä. Häntä kutsutaan myös homoksi, mikä saa hänet kauhistumaan ja epäilemään omaa seksuaali-identiteettiään, vaikka tytöt pyörivät jatkuvasti hänen mielessään. Kolmas kirja muistuttaa aikuisia siitä, kuinka tärkeitä sosiaaliset suhteet ovat lapsuudessa ja varhaisteini-iässä. Ei sillä, etteivätkö ne olisi tärkeitä myöhemminkin, mutta Kolmas kirja näyttää yhteenkuuluvuuden ja joukkoon kuulumisen sekä hyväksytyksi tulemisen tarpeen tärkeyden.

Suhteita vanhempiin kuvataan eritoten kirjan alkupuolella. Suhde äitiin kuvataan leppoisampana:

"Äiti ajoi varovasti ja huomaavaisesti, ei koskaan välittänyt vaikka edellä ajava auto ajoi hitaasti vaan tyytyi matelemaan perässä. Hän ei suuttunut, hänellä oli aina aikaa auttaa, hän ei piitannut siitä että tavarat menivät rikki, sillä sellaista sattui, hänestä oli mukava jutella kanssamme, hän oli kiinnostunut siitä mitä me sanoimme, hän hemmotteli meitä sellaisella mikä ei ollut varsinaisesti välttämätöntä, kuten vohveleilla, pullalla, kaakaolla, vastapaistetulla leivällä."

Isäsuhde sen sijaan näyttäytyy hyvin kompleksisena. Isä on hahmo, jonka läsnäolo on painostavaa ja jonka toiminta on myös epäreilua, mutta jonka hyväksyntää kuitenkin haetaan. Isä luo perheeseen kontrollin tiukan ilmapiirin:

"Isä puolestaan yritti karsia elämästämme kaiken turhan: ruokaa syötiin siksi kun oli pakko, eikä syömiseen käytetyllä ajalla ollut mitään arvoa sinällään, kun katsoimme televisiota, katsoimme televisiota, eikä silloin juteltu tai tehty mitään muuta, pihassa meidän täytyi kulkea laattoja pitkin, ne oli asetettu nurmikolle juuri sitä tarkoitusta varten, kun taas suurella ja houkuttelevalla nurmikolla ei saanut kävellä, juosta eikä maata. - - Emme saaneet koskea isän työkaluihin, olipa sitten kyse vasarasta, ruuvimeisselistä, pihdeistä tai sahasta, lumikolasta ja harjasta, emme myöskään saaneet laittaa ruokaa keittiössä, emme edes leikata leipää itse, emmekä avata televisiota tai radiota. Jos olisimme saaneet, tavarat olisivat koko ajan olleet ties missä, mutta nyt kun meillä vallitsi tällainen järjestys, kaikki oli omalla paikallaan, ja jos äiti tai hän käytti niitä, se tapahtui hallituissa, tarkoituksenmukaisissa oloissa."

Lapsuuden oivallukset kuvataan konkreettisten asioiden kautta. Eräänä päivänä kotiin tulee kirje, jossa lukee Norunn. Karl Ove hämmentyy nimestä ja kysyy hiuksia kuivaavalta äidiltään, kenelle kirje oikein on tullut. Äiti laskee föönin käsistään ja toteaa, että Norunn on hänen nimensä. Karl Ove kieltää tämän painokkaasti, mihin äiti toteaa, että Norunn on hänen nimensä - joskin toinen nimensä, hän on Sissel Norunn. Tieto tulee Karl Ovelle aivan uutena, ja se saa hänet aivan raiteiltaan:

"Olin järkyttynyt sisimpiä syövereitäni  myöten. En niinkään nimestä kuin siitä etten ollut tiennyt mitään. Että äidillä oli nimi josta en ollut tiennyt.
        Oliko olemassa muutakin mitä en tiennyt?"

Lapsuus näyttäytyy aikana, jolloin oman maailman rajat avautuvat jatkuvasti. Vastaan tulee maailmaa mullistavaa tietoa ja maailma avautuu myös konkreettisesti, kun seikkaillaan kavereiden kanssa ulkona ja päädytään ties minne.

Knausgård onnistuu kuvaamaan myös lapsuuden päähänpistoja samastuttavasti, mistä käy esimerkiksi viehtymys tulitikkuleikkeihin - kuinka jännittävää on vain mennä jonnekin ja sytyttää jotakin palamaan ja sitten koettaa sammuttaa palo, kuinka tulitikkuleikkien kautta voi kokeilla oman kaikkivoipuudensa rajoja.

Kolmas kirja tuntuu päättyvän siihen, missä varhaisteini-ikä loppuu. Ystävyyksiä on syntynyt ja loppunut, ensimmäiset rakkaussuhteet - nuo, joiden pituutta mitataan päivissä - on koettu ja äiti on ostanut pojalleen ensimmäisen deodorantin. Lapsuus on ohi.

* * *
Lukuhaaste 2016:
3. Kirjassa rakastutaan
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
17. Kirjassa juhlitaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti