"Mutkasta hänet näkee jo hyvin, sieltä hän tulee, lähemmäs, selkeämmäksi, vielä lähemmäs, tänne päin, kävelee iso matkalaukku kädessään, pysähtyy ja laskee laukun maahan, se ei ole painava, sen näkee siitä miten se heilahtaa."
Gummerus 2016. 234 s.
Minna Rytisalon tänä vuonna julkaistu esikoisromaani Lempi on saanut paljon positiivista julkisuutta. Muun muassa Helsingin Sanomat ja Aamulehti ovat kirjoittaneet Lempistä, joka oli myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana. Helsingin kirjamessuilla kustantamo Gummeruksen osastolla ostaja sai kirjansa pakattuna Lempi-romaanin kannesta painettuun paperikassiin - mikä on mielestäni mitä mainioin markkinointi-idea, sillä itse ainakin kuljen mielelläni kauniin kirjallisuuspaperikassin kanssa kaupungilla.
Odotin siis Lempiltä aika paljon. Ja kyllä, petyin.
Lempin ongelma ei ole tarina. Aihe on kiinnostava: sota ja sen seuraamukset niin yksilö- kuin perhetasollakin, kuin myös yhteiskunnan tasolla. Poikkeusolosuhteissa ihmiset voivat toimia poikkeuksellisella tavalla - toisaalta on pakko, koska tavanomaisuuksien lait eivät päde, toisaalta on suojaisampaa ottaa riskejä, koska niiden seuraamuksista ei jää kiinni niin helposti kuin vakaina aikoina.
Lempissä toiminta liittyy rakkauteen: rakkauteen suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden välillä, rakkauteen eri yhteiskuntaluokkia edustavien ihmisten välillä tai rakkauteen, joka toteutuu hetken mielijohteen, kuten vedonlyönnin vuoksi; miksei myös rakkauteen, joka tuntuu vuosisadan rakkaustarinalta.
Kaunokirjallisuudessa ei kuitenkaan ole kyse vain tarinasta, vaan kirjallisuus on myös rakenteiden taidetta, ja juuri rakenne on se, joka tekee Lempistä tylsän ja paikalleenpysähtyneen. Kerronta suodattuu kolmen henkilöhahmon läpi: ensin Viljamin, sitten Ellin ja lopulta Siskon.
Kerronnan kronologia on sama: Viljami kertoo Lempistä ja rakkaudestaan Lempiin sodan loputtua paluumatkallaan kotiin. Elli-piika odottaa Viljamia kotiin ja kertoo tapahtumista Viljamin palattua. Viimeisenä tarinaa kertoo Lempin sisar Sisko, ja tuolloin varsinaisiin tapahtumiin on ajallista etäisyyttä jo vuosikymmeniä. Romaanin nimihenkilö Lempi nähdään vain muiden havaintojen läpi.
Rakenteen ongelma on se, että romaanista puuttuu täysin toiminta. Jokainen henkilöhahmo joko muistelee menneitä niin kuin juuri hän ne muistaa (millä yritetään rakentaa romaaniin jännitettä ja ristivalotusta) tai haaveilee tulevasta niin kuin hän haluaisi sen menevän. Kukaan ei elä siinä hetkessä, josta käsin tapahtumia kerrotaan. Lempin lukeminen on kuin selaisi vanhoja päiväkirjoja: tunteissa vellotaan ja tragiikkaa on mutta mitään ei tapahdu.
* * *
Kirjahaaste 2016:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti